Monday, March 18, 2013

Missatut Revontulet

Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4 | 20s | f/1.4 | ISO:1600

Kuten kaikki varmaan näkivätkin niin melkoista tulitusta oli tänä yönä taivaalla. Jooh. Eipä menny itsellä tuo tämän iltaisen revontulimyrskyn kuvailu nyt ihan suunnitelmien mukaan kuitenkaan.. Olin jotenkin tulkinnut käppyröitä sun muita laskelmia että lauantai-illalla olisi mukava show tulossa, jonka myötä sain suostuteltua Henryn ja Esan kaveriksi mukaan kuvaamaan. Suunnattiin autolla tuonne Rovaniemen Vennivaaralle päin missä olisi vähemmän valosaastetta ja oletettavasti mukavaa maastoa kuvailuja aatellen. Paniikki meinasi tulla sillä päästyämme paikanpäälle horistontissa hengaillut pieni huntu alkoi voimistua. Noh, se me missattiin melko lahjakkaasti eikä käteen jäänyt kuin kasa hikikarpaloita juostuamme parempien paikkojen toivossa.


Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4 | 13s | f/1.4 | ISO:1600
Löydettiin tämän jälkeen ihan mukava pikku aukea mihin asettauduimme uuden shown toivossa. Jokaiselle löytyi jopa oma söpö pikku rekvisiittapuu kuvailuja varten :D Pari tuntia me siellä lopulta kykittiin kärsivällisesti odottaen sitä "the myrskyä", mutta vilun yltäessä varpaisiin päätettiin lähteä takaisin kotiin. Aamulla olikin sitten kiva vilkaista noita revontulikäppyröitä, että n. klo 8 aikaan aamulla show oli vasta alkanut! Harvinaisen kovaa tulitusta oli, kun se jatkui aina tämän kirjoittamishetkeen asti keskiyöhön ja varmaan pidemmällekin vielä! Tänä yönä ei enää autoa ollut käytettävissä, jolloin tuo kuvauspaikan valinta osoittautui semi haastavaksi valinnaksi.. Pari tuntia poljin ympäri Rovaniemen Pöykkölän ympäristöä, mutta sieltä ei kyllä mitään julkaisukelpoista tarttunu kortille. 

4 comments:

  1. Nohh... ei mihän missattua...
    Aivan hienosti yläkuvassa näkyy maisema ja värien taivas.
    Omat revontuli kuvaukset ovat 'taaksejäänyttä-elämää'.
    Onneksi löytyy Teitä nuoria ja innokkaita taivaan tallentajia...
    Terveisin Eko Kuusamosta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia! Sikäli kun tietää ns. paremmasta niin sitä ei tahdo osata arvostaa muun kaltaisia kelejä :)

      Delete
  2. Moikka! :-) mistä palvelusta sää seuraat noita säitä ym? Vai onko se vaan joku ihan normaali sääpaalvelu, esim. Foreca? (=

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei nyt ihan suoraan pekka poudan ylläpitämää sivustoa löydy, mutta esim. spaceweather.com kertoo lööppi tyylisesti mahdollisista tulevista revontulimyrskyistä. Sieltä kun tutkii niin löytyy todennäköisyydet tuleville illoille revontulien varalta. Toinen vähän simppelimpi sivusto on: http://www.gi.alaska.edu/AuroraForecast/Europe/ mikä kanssa kertoo todennäköisyydet tuleville illoille. Ainahan näissä on pieni tuuri mukana että näkyvätkö, mutta näyttävät kuitenkin melko hyvin suuntaa :)

      Delete